Hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi – vai onko sittenkään?

Olen uskonut siihen aika vahvasti. Olen ajatellut, että kun äiti pitää itsestään huolta henkisesti, liikkuu, ottaa omaa aikaa, palautuu ja tekee asioita, joista saa itselleen voimaa, hänellä on enemmän voimavaroja myös vanhemmuuteen. Kun äiti voi hyvin, hän jaksaa paremmin olla läsnä, huolehtia ja vastata lapsensa tarpeisiin. Näin olen ajatellut tuon lauseen tarkoittavan.

Sitten törmäsin ajatukseen, joka pysäytti. Entä jos koko ”hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi” -ajatus onkin ainakin osittain harhaanjohtava? Ajatuksen takana oli näkökulma, jota en ollut aikaisemmin juuri pysähtynyt miettimään: myös hyvinvoinnin tavoitteluun voi uppoutua. Treenistä, palautumisesta, omasta ajasta ja omista tarpeista voi tulla niin tärkeitä, että jossain vaiheessa lapsi ei enää olekaan ensimmäinen prioriteetti.

Ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän aloin nähdä tässä hokemassa myös toisen ongelman. Jos sanomme, että hyvinvoiva äiti tarkoittaa hyvinvoivaa lasta, mitä sanomme samalla äidistä, joka ei voi hyvin? Tarkoittaako yhtälön toinen puoli sitä, että henkisesti kamppailevan, uupuneen tai muuten vaikeaa vaihetta elävän äidin lapsikaan ei voisi voida hyvin? Tai vielä pahempaa: syntyykö siitä mielikuva, että huonosti voiva äiti olisi automaattisesti jotenkin huonompi äiti?

Sitä en ainakaan halua tällä lauseella sanoa.

Oman hyvinvoinnin suojeleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että äiti haluaisi olla mahdollisimman hyvässä kunnossa, treenata tai elää jotain täydellistä hyvinvointielämää. Taustalla voi olla myös paljon syvempi tarve pitää huolta omasta jaksamisesta ja siitä, että voimavaroja riittää vanhemmuuteen myös henkisesti.

Jos tietää, miltä tuntuu voida huonosti, oman hyvinvoinnin suojelemisesta voi tulla erityisen tärkeää. Äiti voi haluta pitää huolta jaksamisestaan juuri siksi, että hän haluaa pystyä olemaan lapsilleen läsnä ja sellainen vanhempi kuin haluaa olla.

Omien rajojen tunnistaminen, oma aika, liikunta ja palautuminen voivat olla keinoja huolehtia siitä, että arjessa riittää voimavaroja myös lapsille. Tästä näkökulmasta itsestä huolehtumisen voi nähdä myös osana vastuullista vanhemmuutta.

Mutta samalla on hyvä tarkastella asian toista puolta. Voiko oman hyvinvoinnin suojelemisesta tulla joskus niin tärkeää, että alkaa suojella itseään myös sellaiselta kuormitukselta, joka kuuluu tavalliseen elämään ja vanhemmuuteen?

Lapset tarvitsevat vanhempiaan myös silloin, kun väsyttää tai on paha olla. He tarvitsevat aikaa ja läsnäoloa, ja joskus vanhemmuus tarkoittaa myös omista suunnitelmista luopumista. Vanhemmuus ei voi rakentua sen ympärille, että vanhemman pitäisi jatkuvasti voida mahdollisimman hyvin.

Ehkä olennaista ei siis olekaan se, että äiti voi aina hyvin, vaan se, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja lapsen tarpeisiin vastaaminen löytävät arjessa tasapainon.

Tutkimuksissa on tarkasteltu myös liikunnan yhteyttä äitien omaan hyvinvointiin. Yhdysvaltalaisessa 334 työssäkäyvän äidin tutkimuksessa liikuntasuosituksen saavuttaminen oli yhteydessä parempaan koettuun elämänlaatuun. Toisessa 200 työssäkäyvän äidin tutkimuksessa kohtuukuormitteinen liikunta näytti puolestaan lieventävän vanhemmuusstressin yhteyttä tiettyihin elämänlaadun osa-alueisiin.

Liikunta voi siis tukea äidin omaa hyvinvointia ja jaksamista. Näistä tutkimuksista ei kuitenkaan voida päätellä, että treenaava äiti olisi lapselleen parempi vanhempi tai että hänen lapsensa voisi sen vuoksi paremmin.

Äiti saa treenata myös ihan vain siksi, että treenaaminen tekee hänelle itselleen hyvää. Kaikkea omaa hyvinvointia tukevaa ei tarvitse perustella sillä, että se tekee automaattisesti hyvää myös lapselle. Samalla treenaamattomuus ei tee kenestäkään huonompaa äitiä.

Myös tutkimukset äidin psyykkisestä hyvinvoinnista osoittavat, ettei yhtälö ole yksinkertainen. Esimerkiksi äidin masennuksen on havaittu olevan yhteydessä kohonneeseen riskiin lapsen tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmille, erityisesti masennuksen ollessa pitkäkestoista tai vaikeaa. Samalla tutkimuksissa on nähty, että moni masennuksesta kärsivän äidin lapsi voi hyvin ja että lämmin, responsiivinen vanhemmuus sekä muut suojaavat tekijät voivat tukea lasta. Riski ei siis ole sama asia kuin kohtalo, eikä äidin oma psyykkinen oireilu tee hänestä automaattisesti huonoa vanhempaa.

Ehkä juuri tämä on yksi suurimmista ongelmistani koko hokeman kanssa. ”Hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi” kuulostaa ensisilmäyksellä kannustavalta. Pidä itsestäsi huolta, jotta voit pitää huolta lapsistasi. Mutta samalla siihen voi kätkeytyä aika armoton viesti:

Jos hyvinvoiva äiti tarkoittaa hyvinvoivaa lasta, tarkoittaako huonosti voiva äiti silloin huonosti voivaa lasta?

Ei näin yksinkertaista johtopäätöstä voi tehdä. Äiti saa olla haavoittuvainen. Äiti saa olla väsynyt. Äiti saa käydä läpi vaikeita asioita ja joskus myös voida huonosti. Hyvä äitiys ei voi tarkoittaa sitä, että pitäisi olla jatkuvasti onnellinen, tasapainoinen, palautunut ja hyvinvoiva.

Kaikki tämä ei tarkoita sitä, että itsestä huolehtiminen olisi turhaa. Päinvastoin. Liikunta, oma aika, palautuminen sekä omasta mielestä huolehtiminen voivat olla tärkeitä voimavaroja vanhemmuudessa. Myöskään itsensä uhraaminen tai omien tarpeiden jatkuva sivuuttaminen ei tee kenestäkään automaattisesti parempaa vanhempaa.

Joskus tarpeet eivät kuitenkaan kohtaa. Silloin vanhemmuus tarkoittaa välillä sitä, että aikuinen joustaa omista tarpeistaan lapsen tarpeiden vuoksi. Ehkä juuri tässä kulkee yksi tärkeä raja: pidetäänkö itsestä huolta, jotta olisi voimavaroja elää yhteistä elämää lasten kanssa, vai alkaako muu perhe jatkuvasti mukautua siihen, että vanhemman pitäisi voida mahdollisimman hyvin?

Tämän pohdinnan jälkeen ajatusta ”hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi” ei ehkä voikaan tarkastella aivan niin yksinkertaisena yhtälönä. Äidin hyvinvoinnilla on merkitystä, mutta se ei yksin määritä lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään tarvitse täydellisesti hyvinvoivaa äitiä. Hän tarvitsee vanhemman, jonka elämässä hänen tarpeillaan on tilaa ja joka pystyy näkemään ja kohtaamaan hänet myös silloin, kun vanhempi itse on väsynyt, surullinen tai keskeneräinen.

Äiti saa pitää huolta itsestään. Hän saa tarvita omaa aikaa, liikkua, palautua ja tehdä asioita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Ehkä ”hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi” sijaan voisi ajatella, että äidin hyvinvoinnilla on merkitystä, mutta hyvinvointi ei ole hyvän äitiyden edellytys. Ja ehkä kaikkein tärkeintä on muistaa tämä: Huonosti voiva äiti ei tarkoita huonoa äitiä.

Tämän pohdinnan jälkeen tulen jättämään ”hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva lapsi” -hokeman pois omasta sanavarastostani. Ei siksi, että äidin hyvinvoinnilla ei olisi merkitystä. On sillä. Eikä siksi, että treenaaminen, palautuminen tai oma aika olisivat huonoja asioita. Aion niihin edelleen kannustaa. Vaan siksi, että en halua vahvistaa ajatusta siitä, että hyvinvoiva tai treenaava äiti olisi automaattisesti jotenkin parempi äiti. Enkä varsinkaan sitä, että henkisesti kamppaileva, uupunut tai muuten huonosti voiva äiti olisi automaattisesti huono äiti tai että hänen lapsensa voisi väistämättä huonosti.

Äidin ei tarvitse treenata ollakseen hyvä äiti. Mutta jos liikunta on yksi niistä asioista, joista saat energiaa, omaa aikaa tai yksinkertaisesti hyvää fiilistä arkeen, me FUN Oulu Talvikankaalla haluamme tehdä liikkumisesta mahdollisimman helppoa myös ruuhkavuosien keskellä.

Ryhmäliikuntavalikoimastamme löytyy monipuolisesti erilaisia tunteja aina kehonhuollosta ja rauhallisemmasta harjoittelusta lihaskunto- ja syketreeneihin. Vauva-arjessa liikuntaa ei tarvitse aina mahduttaa lapsen päiväunien väliin, sillä vauvatunneille voit tulla liikkumaan yhdessä vauvan kanssa.

Jos taas kaipaat omaan treenaamiseen henkilökohtaisempaa tukea FUN Personal Trainerimme auttavat rakentamaan harjoittelun juuri sinun tavoitteidesi, lähtötilanteesi ja elämäntilanteesi ympärille. Treenaamisen ei tarvitse olla täydellistä tai viedä valtavasti aikaa ollakseen hyödyllistä.

Liikunnan ei tarvitse tehdä kenestäkään parempaa äitiä. Se saa olla myös jotain, mitä teet ihan vain itseäsi varten.