FUN- ketjun tarina
Mistä kaikki alkoi? Lue kuinka Liikuntakeskusketju FUN sai alkunsa!
Ketjun tarina
Vuonna 2016 Oulussa menestyneet liikuntakeskusyrittäjät Elina Ponto ja Fanni Rutanen huomasivat, että tietynlaiselle liikuntakeskusketjulle olisi Suomessa vielä tilausta. Ketjun olisi oltava imagoltaan ja brändiltään selkeä ja laadukas, toiminnaltaan ketterä ja ketjuun kuuluvalle yrittäjälle sen tulisi olla helppo ja edullinen. Ketjuun kuuluvissa keskuksissa olisi oltava lähes premium-tason laadukkuus ja palvelutaso, mutta jäsenyyden olisi oltava kuluttajalle edullinen ja liikkumisen hauskaa. Näin syntyi ajatus keskihintaisesta kuntosaliketjusta. Keskihintainen liikuntakeskus pystyisi budjettisalia parempaan palvelutasoon - ja laajuuteen, mutta sen täytyisi olla kulurakenteeltaan maltillinen.
Samaan aikaan Tampereella usean menestyneen liikuntakeskuksen yrittäjät Pipsa ja Pekka Lahti sekä Saija Valtanen pohtivat täysin samoja asioita. He saivat vihiä, että Oulussa oli samankaltaisia suunnitelmia meneillään ja Pekka otti rohkeasti yhteyttä jo ennestään tuttuihin Oulun yrittäjiin. Yrittäjät tapasivat toisensa ja hämmästyivät miten hienosti visiot kohtasivat. He päättivät välittömästi lyödä hynttyyt yhteen.
Ketjun ylivoimaiseksi vahvuudeksi huomattiin nopeasti se, että ketjun perustajat olivat itse pitkäaikaisia liikuntakeskusyrittäjiä ja heillä oli kokemusta myös ketjuyrittämisestä. Heillä oli valtavasti käytännön kokemusta mikä toimii ja mikä ei sekä tutkimustuloksia tuhansien asiakkaiden tarpeista ja oston rajotteista. Toimintojen helppous ja yksikertaisuus haluttiin tuoda loppukäyttäjälle saakka ja keskuksissa haluttiin korostuvan sen lisäksi elämyksellisyys, digitaalisuus ja tietenkin hauskuus. Yhtenä ketjun perustajien tavoitteena onkin kesyttää digi eli tuoda digitaalisuus mahdollistamaan parempaa palvelua sekä helpottamaan asiointia niin yrittäjälle, kuin asiakkaallekin. Näin syntyi liikuntakeskus FUN- ketju, jossa yrittäjät haluavat olla mukana ja jossa ihmiset tahtovat liikkua.
Ketjun arvoiksi määrittyivät kuin itsestään seuraavat asiat:
- Teemme ahkerasti töitä, jotta voimme tarjota parasta palvelua niin yrittäjillemme, kuin jäsenillemme.
- Kannustamme toisiamme ja iloitsemme yhteisistä onnistumisista ja sen vuoksi työnteko ja liikkuminen meillä on hauskaa.
- Vaalimme ammattitaitoa ja kouluttaudumme jatkuvasti joka saralla.
- Toimintamme on läpinäkyvää ja rehellistä ja sen vuoksi olemme luotettavia.