Muutamme uusiin tiloihin!
Meillä on teille tärkeää ja innostavaa kerrottavaa - nimittäin nykyisen liiketilamme vuokrasopimus päättyy maaliskuun 2026 lopussa, ja tämän myötä Liikuntakeskus FUN Kangasala muuttaa uusiin, entistä parempiin tiloihin.
Olemme erittäin onnellisia, että uudet hyvät tilat löytyivät, ja FUN Kangasalan tarina jatkuu maaliskuun jälkeenkin! Olemme toimineet nykyisissä tiloissamme yli 14 vuotta, joten on hienoa, että pääsemme jatkamaan toimintaamme uusissa optimaalisissa tiloissa, joissa tilaa ja avaruutta riittää. Näin voimme palvella teitä vieläkin paremmin myös tulevina vuosina!
Uudet tilat sijaitsevat lähellä nykyistä keskusta, eli sali pysyy käytännössä samassa tutussa naapurustossa.
Uusi osoitteemme maaliskuusta 2026 (tarkka muuttopäivä tarkentuu myöhemmin) alkaen on: Lentolantie 13 B, Kangasala
Uusi sijainti on aivan nykyisen tilan lähellä, joten muutto saadaan toteutettua hyvin nopeasti. Muuton tapahtuessa palvelut ovat pois käytöstä 1-2 vuorokautta. Näiden päivän tai kahden ajan kaikki muut FUN keskukset ovat käytettävissä samalla tutulla sovelluksella.
Uusien tilojen ympärillä on tilaa pysäköidä, ja bussipysäkit ovat lähes samalla etäisyydellä keskuksesta kuin nytkin.
Live- ja virtuaaliryhmäliikuntaa tarjoamme myös uudessa keskuksessamme!
Mitä tämä tarkoittaa sinulle?
jäsenenä sinun ei tarvitse tehdä mitään – kaikki jatkuu normaalisti.
Kaikki nykyiset jäsenyydet, sopimukset ja treenioikeudet säilyvät ennallaan.
Sijainti muuttuu vain pienen matkan päähän, joten FUN Kangasalalle on jatkossakin helppo tulla.
Uudesta FUN Kangasalasta tulee kaupungin monipuolisin ja upein treenipaikka!
KUNTOSALI
Keskuksesta löytyy kokonaisuudessaan tilaa hulppeat 1400m2! Tästä suurin osa tulee kuntosalin ja ryhmäliikunnan käyttöön.
Tähän isoon tilaan eri toiminnot saadaan tehtyä juuri meidän tarpeisiin optimaalisiksi. Salista tulee nykyistä toimivampi kokonaisuus ja siellä on mukavaa treenata.
Myös paljon kaivatut "normaalit" moottoroidut juoksumatot tekevät paluun, jippii!
RYHMÄLIIKUNTA
Uusi ryhmäliikuntasali on isompi ja siellä on parempi ilmanvaihto, sekä akustiikka. Tunneille tulee jatkossa mahtumaan noin 10-20 henkilöä enemmän tunnista riippuen.
VIRTUAALITUNNIT & SISÄPYÖRÄILY
Uudessa keskuksessa löytyy myös virtuaalitunnit ja niille tulee oma tila keskukseen, joten ne ovat käytössä myös silloin kun ryhmäliikuntatunnit ovat käynnissä. Aika mahtavaa, eikö vaan!
Sisäpyöräily löytyy uudessa keskuksessa samasta tilasta kuin virtuaalitunnit.
LASTEN LEIKKITILA
Voit tuoda lapsen odottelemaan oman treenin ajaksi lasten leikkipaikalle. Muistathan, että lapset ovat jatkossakin vanhemman vastuulla eivätkä voi turvallisuus syistä olla muualla kuin heille varatussa paikassa.
Uusia palveluita saman katon alla
Samasta osoitteesta löytyy jatkossa myös sulkapallo- sekä pickleball-kentät. Sulkapallo on monelle tuttu, hauska ja erittäin tehokas laji, jossa syke nousee huomaamatta.
Pickleball taas on nopeasti opittava mailapeli, joka sopii kaikille – se on sekoitus tennistä, sulkapalloa ja pingistä, ja peliin pääsee mukaan heti ensimmäisellä kerralla.
Kenttien varaukset tulevat jatkossa löytymään tutusta FUNin verkkokaupasta ja hinnaston julkaisemme lähenpänä muuttoa.
Näiden lajien ansiosta FUN Kangasala tarjoaa entistä monipuolisemmat mahdollisuudet liikkua ja löytää uusia suosikkilajeja! Padel- kenttiä ei jatkossa tilassa ole.
Seuraavat askeleet
Tulemme pitämään teidät ajan tasalla muuton edistymisestä, ja mitä kaikkea uudistuksia uudet tilat tuovat tullessaan. Nyt kannattaa viimeistään ottaa meidän somekanavamme seurantaan!
Muuttoon saakka toimintamme jatkuu nykyisissä tiloissa normaalisti ilman mitään keskeytyksiä!
Mikäli sinulla on kysyttävää muutosta, voit aina laittaa viestiä – autamme mielellämme.
Kiitos että treenaat meillä – jatketaan yhdessä kohti hauskoja treenejä uusissa tiloissa huhtikuusta eteenpäin! Siihen asti otetaan kaikki ilo irti nykyisessä keskuksessamme.