Liikkuminen ja perhe

Onko sinulla haasteita löytää aikaa liikkumiselle? Lue tästä Sannin vinkit lapsiperhearjen ja liikunnallisen elämäntavan yhdistämiseen.
<p>Sanni Hautakoski on kolmen lapsen äiti ja pitää omasta treeniajastaan kiinni.</p>

Sanni Hautakoski on kolmen lapsen äiti ja pitää omasta treeniajastaan kiinni.


Liikkuminen ja perhe


Raskauskilot, väsymys, herkkuhimo. Kolme pientä lasta, kotityöt, huonosti nukuttuja öitä ja arjen pyörittäminen. Missä ihmeen välissä äiti pystyy saatikka pääsee liikkumaan ja pitämään huolta itsestään?


Minäpä kerron omat keinoni, sillä tämän vaikealtakin kuulostavan yhtälön voi oikeasti saada toimimaan.


Varovasti liikkeelle.

Synnytyksen jälkeen on lähdettävä liikkeelle varovasti. Kevyehköt vaunulenkit omien tuntemusten mukaan ovat sopivaa liikuntaa. Jälkitarkastuksen jälkeen voi pikkuhiljaa nostaa tehoja. Alusta asti, säännöllisten lantionpohjalihasten treenaaminen edistää keskivartalon palautumista.

Ajasta ei kannata tehdä liian suurta ongelmaa.

Aikaa pitää järjestää myös itselleen, olemalla terveellä tavalla itsekäs. Jos yöt ovat katkonaisia, pyri nukkumaan tai ainakin lepäämään pienen lapsen päiväuniajan. Kun leikkiaika koittaa, voisitko jumpata kotona tai vaikkapa leikkipuistossa?

Ota apu vastaan ja uskalla pyytää!

Puoliso, ystävä tai isovanhemmat ovat varmasti innoissaan uudesta tulokkaasta ja hoitavat lastasi mielellään hetken, kun käyt huhkimassa kuntosalilla tai jumppaamassa hien pintaan ryhmäliikuntatunnilla. Meillä äideillä päivät on pitkiä, aamusta iltaan lapsista ja kodista huolehtimista. Kun puoliso palaa töistä, nappaa valmiiksi pakattu salikassi olalle ja hihkaise heipat. Olen varma, että läheisesi pärjäävät ilman sinua yhden tunnin ajan silloin tällöin. Pääset tuulettumaan ja saat huhkia vain omaksi iloksesi. Salilta palaa takuulla takaisin iloinen ja energinen äiti.

Ystävän kanssa on hyvä tehdä myös vuorotellen hoitokeikka. Meidän naapurissa asuu lapsiperhe ja me olemme joskus tehneet niin, että minä vien lapset hänelle ja pääsen treenailemaan tunniksi ja seuraavana päivänä toisinpäin. Hän tuo muksunsa meille hoitoon ja pääsee huhkimaan jumpalle. Mikäs onkaan tämän parempaa?

Ennakoi tilanteet niin pitkälle kuin pystyt.

Jos lapsesi nukkuu hyvin yöt, käytä päiväuniaika venyttelyyn, kotijumppaan tai terveellisen ruuan valmistamiseen. Lapsiperheessä tilanteet muuttuvat hetkessä, tiedän sen, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tapanani on suunnitella edellisenä päivänä seuraavan päivän treeni ja ruokailut. Mietin etukäteen käynkö lenkillä vai hilpasenko kuntosalille? Onko jääkapissa ruokatarpeet seuraavan päivän lounasta varten? Voisinko valmistella salaatin lasten iltasadun jälkeen?

Arki pienten lasten äitinä on joskus uuvuttavaa ja jos itse en pääse treenaamaan olen entistä uupuneempi. Mielummin lähden illalla treenaamaan, kuin lasten nukkumaan laiton jälkeen rapistelen sipsipussin auki. Treenaminen antaa hyvää energiaa, mielihyvää ja nostaa itsetuntoa. Tämä näkyy varmasti myös kotona.


  • Ole terveellä tavalla itsekäs ja ota omaa aikaa.
  • Pyydä apua, opettele ottamaan vastaan sitä ja tarjoa vastavuoroisesti omaa apuasi.
  • Suunnittele ja pyri pysymään suunnitelmassasi.

Sanni ennen elämäntapamuutosta ja elämäntapamuutoksen jälkeen.

Inspiroidu Sannin, 31-vuotiaan perheen äidin uskomattomasta muutostarinasta. Lue tästä miten muutos tapahtui ja ota Sannin vinkit käyttöön.

Lue lisää